Pitkän tuijotuksen jälkeen niin kävi, ja eikun sovittamaan kankaalle.
Jotenkin siinä taas pääsi käymään vanhanaikaiset. Oikein jo naurattaa tämä touhu. Leggareiden kaava muodostui siis yhdestä palasta, eli lahkeesta. Ja luonnollisesti housuihin tarvitaan pari, joten nohevana taitoin kankaan valmiiksi kaksinkerroin. Siinä rullautunutta trikoota silitellessäni tuumin, että pääsisin kuitenkin helpommalla jos leikkaan palat erikseen. Kangas kun ei oikein suostunut yhteistyöhön.
Palat leikattuna ompelin lahkeisiin käännökset ja surautin saumat kiinni. Lahkeiden yhdistämisvaiheessa jokin lamppu syttyi.
Tjaa. Jouduin leikkaamaan kaksi lahjetta lisää, sillä viimeksi kun tarkistin, tyttärellämme ei ollut kahta saman puolen jalkaa :D
Onneksi kangasta riitti vielä uusintakierrokselle.
Nyt näytti jo lupaavalta. Enää haarassaumat kiinni ja vyötärölle kuminauha/resori/tms viritys. Helppoa!
Saumuroinnin jälkeen hain koehenkilön paikalle leggareiden sovitukseen. Kiskaisen takapuolen vyötäisiltä housuja ylöspäin kun sauma jotenkin rutisee ja tuntuu oudolta. Venytän saumurisaumaa todetakseni että joku langoista kiristää. Olin sitten huitaissut saumurista yhden langan kiristyksensäätönupin pieleen >:-( Niin tarkasti kuin yritinkin katsoa että kaikki olisi oikein.
Ja kuten tv-shopissa sanotaan, ei siinä vielä kaikki. Kummissakaan housuissa toisen lahkeen käännesauma ei halua joustaa. Ompelin sitten ekalla kierroksella tikin siihen trikoota yhtään venyttämättä.
No loppujen lopuksi kaikki näyttää kuitenkin ihan ookoolta :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti